Lomailu jatkuu ja punkkihärdellistäkin sitten selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Itse koin kyllä seuraavana aamuna järkytyksen, kun löysin päästäni patin ja en sitä itse pystynyt heti tarkistamaan. Luultavasti se kuitenkin oli jonkun hyttysen purema, mutta varuilta seuraan nyt ilmaantuuko paukaman ympärille mitään ihottumia. Epäilyttää kyllä, kun paukama ei ole kutissut, kuten hyttysen puremilla on tapana ja kun paukama on ihan hiusrajassa hiusten alla. No ei pidä maalailla piruja seinille.

Pepin kanssa käytiin keskiviikkoaamuna lenkin yhteydessä koirapuistossa. Joku mukava koiruli oli keksinyt kaivaa sinne kuoppia, jotka oli mukavasti täynnä vettä rankkasateiden jälkeen. Peppihän keksi kuopat melko nopeasti ja innostui kylpemään niissä. Onneksi puistossa keskityttiin myös juoksemaan ja kiipeilemään telineillä niin, ettei lopuksi oltu ihan päätä myöten mudassa. Kotiin päästyämme jouduin kuitenkin Pepin pesemään ihan kunnolla ja siitäkös neiti nautti "kauheasti".

Suihkutteluiden jälkeen lähdettiin Leevin kanssa kahdestaan Espooseen porukoita moikkaamaan ja viemään isälle loppuosa 60-vuotislahjasta. Leevi oli innokas auttamaan ja olisi varmaan tehnyt oman tassun jälkensä tauluun, jos vain olisin antanut. Perillä Leevi taas tutki kaikki paikat ja viimeiseksi jäi vahtimaan vanhempien makuuhuonetta, jossa Kalle-kissa majaili. Kalle päätti myös tehdä hieman tuttavuutta ja työnsi käpäliään oven alta aika tiuhaan tahtiin. Leeviä kovasti kiinnosti kisuli, mutta malttoi hienosti jättää sen omaan rauhaan. Siskontytön lelulaatikosta poitsu löysi pehmolelutiikerin ja sitä oli pakko alkaa lattialla taas lutkuttaa.

Näyttelytreenejä tehtiin taas vanhempien luona ja sitten isännän työpaikan parkkipaikalla, jossa odoteltiin häntä töistä. Eilen treenailin taas Pepin kanssa ryömimistä ja neiti veti pitkät matkat matalana. Uskomaton tyttö! Leevin kanssa treenailin myös, mutta totean vain, että harjoitusta tarvitaan :D

Huomenna mennään taas mökille moikkaamaan porukoita ja siskontyttöä.