Tapasin tänään ihanan ja ylisöpön kissanpennun, Manun. Pikkuinen on porukoiden mökkinaapurin ladosta löytyneestä pesueesta pelastettu pentu ja tarkoituksena olisi pelastaa pesueesta vielä yksi pentu vanhemmilleni. Pentu on vielä melkoisen arka, kun on vasta muutaman päivän ollut ihmisten kanssa, mutta jo sisäsiisti ja alkanut syömään hyvin. Manu leikkii jo hetkittäin ja hakeutuu äitini viereen kuin hakeakseen turvaa. Pennun tulo tuli täydelliseen hetkeen, kun vanhempien Kalle-kissa päästettiin ikiuneen maanantaina. Vanhaherra oli elänyt tapahtumarikkaan elämän, mutta iän tuomat sairaudet saivat vallan niin suloisessa ja rakkaassa kollikissassa.

Kotiin palatessani kävin ostamassa Pepille furminaattorin. Itsellä loppui kärsivällisyys vuoden jatkuneeseen loputtomaan karvanlähtöön. Pitihän sitä sitten heti testata ja olihan se aivan mieletön laite! Peppi nautiskeli ja heitti selälleen eli taidamme molemmat pitää siitä.