Eilen serkku ja Eppu saapuivat vieraiksemme. Leevin kanssa mentiin vieraita vastaan ja toivotettiin heidät tervetulleiksi hurjin hännän heilautuksin. Sisällä meitä oli innokkaana vastassa Peppi, joka toivotti vieraat tervetulleiksi hännän heilutusten lisäksi pusutteluin.


Lähdettiin sitten lenkille koirien kanssa ja miten mukavasti sattuikaan tulemaan kunnon sadekuuro vähän matkaa kuljettuamme. Päätimme ensin yrittää kävellä tunnin lenkki, mutta kun vesisade vain yltyi yltymistään jouduimme palaamaan melko pikaisesti takaisin meille. Perille päästyämme olimme sekä koirat että ihmiset aivan litimärkiä. Ei sadekuuro kuitenkaan iltaamme pilannut, mutta huvitti lähinnä, kun sisälle päästyämme sade loppui ja pian aurinko alkoi porottamaan pilvettömältä taivaalta. Tämä on sitä täydellistä tuuria ;) Koirulit jaksoivat peuhata kolmistaan ja niiden touhuja seuratessa menikin loppuilta kuin siivillä.

 

Tänään Peppi sai lempivieraansa kylään eli veljeni. Peppi on ollut ihan pennusta asti ihan lääpällään veljeeni ja voi sitä kiehnäämistä, mitä veli sai tänäänkin osakseen. Neiti ei koko vierailun aikana huomannut ketään muuta, kun veli vei kaiken sen huomion. Neiti ei laskenut veljeä kertaakaan kyläilyn aikana silmistään ja kokikin parhaaksi maata veljeni jalkojen juuressa vahdissa.