Eilen suunnattiin hieman sateisessa säässä mökille koirien kanssa. Perille saavuttuamme sää alkoi pikkuhiljaa paranemaan ja jo iltapäivällä saimme nauttia oikein lämpimästä ilmasta. Koirat nauttivat mökillä olosta, vaikka suurimman osan ajasta joutuivatkin olemaan hihnassa lähipelloilla olleiden traktoreiden takia. Iltapäivällä saimme myös erittäin upean puhelun, kun välittäjä soitti ja kertoi meidän tarjouksen menneen läpi. Olemme siis omakotitalon omistajia ja muutamme Mäntsälään heinäkuun lopulla. Koirat saavat oman aidatun tontin ja me kaksijalkaiset sen pitkään odotetun unelman omakotitalosta.

Isän kanssa käytiin myös hänen synnyinkodissaan katselemassa ja kierreltiin sen ympäristössä kuvailemassa. Hieman oli asuinrakennukset rapistuneet vuosien saatossa, mutta vielä oli kaikissa katto päällä ja hyvin näki millaiset asuintilat olivat olleet. Isästä kyllä huomasi hyvin, että oli hienoa siellä käydä muistelemassa menneitä.

Leevin kanssa treenailtiin luoksetuloja ja kehäkäyttäytymistä tulevia näyttelyitä varten. Peppi sai harjoitella perusjuttuja eli istumisia, paikallaanoloja ym. Koirat saivat myös luovuttaa linnuille pesätarpeita ja harjaamisesta huolimatta olisi vielä paljon luovutettavaa.