Tänään oli toinen agilityn kurssikerta. Aloitimme edelliskerrasta tutuksi tulleella A-esteellä ja sehän sujui mallikkaasti. Vähän piti ensimmäisellä kerralla Leeviä houkutella kiipeämään, mutta sitten se lähtikin hyvin sujumaan ja innokkaasti poika suoritti esteen. Seuraavaksi oli vuorossa pöytä. Tämähän ei ollut Leeville ollenkaan vaikeaa, vaan pöydälle hypättiin ja siellä pysyttiin niin kauan kunnes vapautin pojan.

Sitten tulikin keinun vuoro, tuo hirveä mörkö. Leevi ei aikonut edes astua keinulle vaan venytti vaikka kuinka koipiaan sekä kaulaa, että olisi ylettynyt nakeille. Muut kurssilaiset nauroivat Leevin venyessä vain pidemmäksi ja pidemmäksi. Kouluttaja ehdotti Leevin nostoa keinulle ja vain alastulon harjoittelua. Se sujuikin hienosti. Sitten lähdettiin taas alusta harjoittelemaan. Ekalla kerralla meni melko hyvin, mutta toisella kerralla oltiin taas sitä mieltä, että mukavampaa niitä nakkeja oli syödä maassa. Lopuksi harjoiteltiin vain keinulla seisomista, kun keinu heiluu hieman ja se sujui ihan mukavasti.

Leevi käyttäytyi taas todella hienosti. Pari kertaa se haukahteli isommille koirille, jotka majoittuivat meidän molemmin puolin, mutta lopetti heti ja otti hienosti katsekontaktia. Kotipihaan tultuamme naapurit olivat pihalla ja mentiin heitä moikkaamaan. Leevi jaksoi vielä innokkaasti tervehtiä sekä koiria että ihmisiä.