Kävin eilen messarissa katselemassa mitteleitä ja moikkaamassa Leevin kasvattajaa, jolla oli mukana Leevin sisko Saffi. Tällä kertaa Leevi ei ollut mukana, kun on melko karvaton. Ilmoittaudutaan sitten ensi vuonna uusiin näyttelyihin, kunhan Leevi on ensin kasvattanut ihanan upean karvapeitteen. Sain houkuteltua mukaani messariin siskon tytön ja äitini, jotka tuntuivat nauttivan myös koiranäyttelystä ja samalla pidetyistä eläinmessuista. Siskon tyttö pääsi rapsuttelemaan Saffia ja oli oikein ihastunut kaunokaiseen. Messuilta tuli ostettua siskon tytölle ikioma hauva vaaleanpunaisine pantoineen ja itse sorruin ostelemaan kaikenlaista tavaraa ja herkkuja koirille. Mukavaa oli ja ensi vuonna varmasti uudestaan ehkä oman koiran kanssa.

Tänään ollaankin sitten menossa rokotuksiin Leevin kanssa. Katsotaan miten poika käyttäytyy, kun ensimmäistä kertaa käydään sen kanssa tuossa eläinlääkärissä. Pepille paikka on tuttu kesäisestä leikkauksesta ja silloin oltiin todella tyytyväisiä toimintaan.