Maaliskuu on jo pitkällä ja päivät pitenee huimaa vauhtia. Ihanaa, kun voi vielä töiden jälkeen lenkkeillä koirien kanssa valoisaan aikaan. Viime viikonloppuna oltiin mökillä ja nyt ajateltiin viettää kotiviikonloppu, katsotaan vaan pysytäänkö päätöksessä.

 

Olen tässä katsellut meille Leevin kanssa jatkokoulutuksia, mutta mitään erityistä ei ole pistänyt silmään. Olisi mukava päästä taas oppimaan uutta ja samaan neuvoja koiran koulutukseen. No ehkä jotain mukavaa löytyy kunhan jaksaa etsiä. Mätsäreitä ja näyttelyitä olen tutkiskellut mielenkiinnolla ja olisi kyllä mukava taas mennä osallistumaan. Jännittää vaan melkoisesti, kun viime kerrasta on monta kuukautta aikaa, mutta yritetään. Leevillä on karvat kasvaneet takaisin ja samalla on tullut takaisin lenkeillä räksyttäminen. Toisinaan kyllä osataan olla niin nätisti ja hiljaa, että ihan hämmästyy. Toivottavasti näyttelyissä osattaisiin vielä käyttäytyä. Pepin kanssa lenkkeily on niin helppoa, mutta annas vaan jos kissa tai pupu osuu näköpiiriin. Elämä sitä huudon määrää, kun pitäisi päästä pikkuisen perään. Varmasti koko kylä kuulee kyllä sen ja saa hävetä itse silmät päästä.